Tämä on kyllä yksi h*lvetin tuskien taival. Olen kokeillut ihan kaikkia mahdollisia keinoja asian läpikäymiseen, mutta mistään ei tunnu olevan apua. Kohta täytyy varmaan perustaa joku petettyjen vertaistukiryhmä.. :) No, ikävä kyllä kohtalotovereita varmaan löytyisi liiankin paljon.

Tuntuu, että elämästä on nyt kadonnut ihan kaikki hohto. Olen aina ollut taipuvainen syysmasennukseen, mutta tänä syksynä kaikki on kyllä vielä sata kertaa vaikeampaa. Syysmasennus on sitten ovela riesa. Joka vuosi yritän ajatella positiivisia asioita ja että eihän nyt yksi vuodenaika voi ihan oikeasti vaikuttaa mielialaan. Ja sitten taas eräänä kauniina päivänä huomaan, että syksy on taas hiljalleen tehnyt tehtävänsä ja apatia painaa.

Mutta tänä vuona tässä on toki muutakin. Ristiriitaista informaatiota asian tiimoilta satelee nyt kummankin osapuolen, pettäjän ja kolmannen, taholta. En todellakaan tiedä kumpaako uskoa vai uskoako kumpaakaan. Kummatkin ovat valehdelleet rankalla kädellä ja kolmannella osapuolella on siihen omat motiivinsa - tahtoo miehen yhä itselleen. En silti todellakaan luota pettäjän sanaankaan tällä hetkellä. Tästä seuraa se, että elän aivan mielettömän järjettömässä epävarmuushelvetissä. Jos uskon kolmatta osapuolta ja teen sen perusteella jotain ratkaisuja, saattaa seurauksena olla se, että tuhoan korjaantumassa olevan ihmissuhteen valheisiin perustuen. Ellen usko kolmatta osapuolta ja hän puhuukin totta, jään elämään valheeseen. Tämä on oikeasti ihan hirveätä, ei tätä voi käsittää kuin saman kokenut.

En voi keskittyä mihinkään. Kaikki takkuaa. Ainoastaan kavereiden kanssa on välillä hauskaa ja voin olla hetken ajattelematta asiaa. Ja sitten oman kullan kainalossa. Joskus iltaisin haluan nukahtaa ja kuvitella, että mitään pahaa ei ole ikinä tapahtunut. Kuulostaa oudolta, että juuri siinä on hyvä olla, mutta niin se vaan on. Rakkaus on ihmeellinen voima, eikä aina hyvässä mielessä..

Ei kai pitäisi antaa anteeksi. Mutta taidan haluta. Haluan antaa toiselle mahdollisuuden, koska rakastan niin valtavasti enkä haluaisi menettää. Lisäksi tiedän monien vuosien kokemuksella, miten hyvää elämä yhdessä ihan oikeasti voi olla. Menneisyydessä tilanne on ollut meillä toisinkin päin. Useita vuosia sitten. Siitäkin on selvitty. Eikä sanonta "kerran pettää, aina pettää" päde ainakaan siihen tapaukseen. Minä olen ainakin todellakin läksyni oppinut, vaikka olinkin ihan lapsi vielä tuolloin. Ehkä juuri siksi niin silloin tapahtui. Ihmissuhteilla ei ollut vielä samaa merkitystä kuin nykyisin, suhtauduin typerästi asioihin, olin naiivi. Uskon siis, että muutkin voivat oppia teoistaan. Mutta enempää virheitä ei kyllä voi tulla. Sitten minun anteeksiantoni loppuu aivan siltä istumalta.

Jatkuvasti päällimmäisenä on kysymys, miksi? Juuri kun elämän piti olla todella mallillaan. Ehkä olen ollut vaan liian sokea näkemään, missä jamassa asiat todellisuudessa ovat olleet. Meillä ei ole keskusteluyhteys tainnut toimia hetkeen. Arki on vienyt liikaa energiaa. Niin ei saisi olla, mutta joskus niin vaan helposti käy. Ei ole muka aikaa. Sitä pitäisi vaan osata järjestää.

Tämä tunnemyllerrys syö kaikki voimat. Välillä kärsin unettomuudesta ja sitten taas nukkuisin vaikka vuorokauden putkeen unovelkoja pois. Tämän asian kanssa on lisäksi niin yksinäinen olo. Yleensä on aina ongelmatilanteissa ollut puoliso, jolle puhua. Tätä asiaa ei voi kuitenkaan nyt sattuneista syistä jakaa sille taholle. Kavereita en raaski jatkuvasti rasittaa tällä, vaikka ymmärrystä kyllä löytyy ihan ihailtavan paljon. Ystävien merkitys on entisestään korostunut tämän myötä. Todellisia ystäviä ei voi korvata mikään asia maan päällä. En vaan kuitenkaan haluaisi olla jatkuvasti murheineni muiden taakkana. Haluaisin löytää jonkinlaisen sisäisen rauhan ja edes tilapäisen tasapainon.Viime aikoina olen tuntenut enimmäkseen vihaa, joka on saanut outoja purkautumismuotoja. En ole kuvitellut voivani ikinä käyttäytyä niin idioottimaisesti. En taida olla enää oma itseni. S.O.S.