Elämä nimittäin. Kun saa kantaa toisten tekojen seuraukset. Se, että mua kohtaa on tehty väärin, alkaa heijastua mun kaikille elämän alueille. Tää on yhtä v*tun h*elvettiä. Mä oon niin täynnä purkamatonta katkeruutta ja vihaa, että en jaksa mun elämää enää. Mä en oo oma itteni. Se alkaa näkyä joka paikassa. Töissä ja läheisten kanssa. Seksielämästä puhumattakaan. En koe enää olevani mitään, en minkään arvoinen. Jos nyt jostain tulisi joku, joka veisi pois tämän paskan keskeltä ja ottaisi syliin ja silittäisi päätä, niin olisin aika valmis antamaan periksi ja luovuttamaan.

Huomenna luultavimmin en enää ole. Sehän tässä niin kamalaa onkin. Tämä tunnemylläkkä ei lopu ikinä. Kun vaan löytäisi jonkin keinon purkaa ulos kaikki viha ja paha olo. Ja raivo. En ole ikinä elämässäni tuntenut näin hallitsematonta raivoa, kuin nyt tunnen tämän tilanteen osapuolia kohtaan. Tunnen olevani uhri, mutta saavani kantaa kaikki seuraukset. Muut ovat päässeet kuin koira veräjästä. Oma vika? Ehkä. Ei vaan ole ollut voimia toimia toisinkaan.

"Monesti sanoo rakkaus
Tarkoittamatta kuitenkaan
Eihän
se ollut tarkoitus
Mut asiat muuttaa muotoaan
Kiinni
tottumukseen ja tilanteeseen
Jonka oon hyväksynyt koska
Ei voimat riitä muuttaa" - Irina: Älä riko kaavaa -